Nuukasta

Meistä lähes jokainen sanoo, että oma koira on se kaikkein paras. Ihan kaikessa. Luultavasti myös minä kuljen vaaleanpunaiset lasit päässäni, koska minusta Nuuka on, jos ei täydellinen, niin hyvin lähelle sitä.

Yhdistäessäni Possun ja Tigerin toivoin yhteistyökykyisiä, työtä rakastavia keskivertoa kovempia koiria, jotka seisovat omilla jaloillaan, ovat rohkeita ja uteliaita, ja jotka eivät olisi alusta- tai ääniarkoja. Nuuka on kaikkea tätä, ollut pikkupennusta alkaen. Toisaalta niin olivat kaikki muutkin, mutta jostain syystä juuri Nuuka tuntui kaikkein omimmalta, vaikka alunperin meinasinkin järkisyistä jättää toisen nartun itselleni.

Yhtä kaikki, Nuuka on täyttänyt kaikki odotukseni, ja vielä hieman päälle. Sen kanssa on ihan uskomattoman mukava harrastaa ja tehdä, koska se on aina valmis ihan mihin tahansa. Ja ihan mikä tahansa on sen mielestä ihan hirveän hauskaa ja kaikkein parasta, koska silloin saa tehdä minun kanssani. On ihan se ja sama tehdäänkö me jälkeä, tokoa/tottista, hakua, turhia temppuja, tai vaan hölmöillään ja leikitään keskenämme, Nuuka on aina menossa mukana ja onnellinen siitä.

Treenaamme tavoitteellisesti tokoa, pk-jälkeä ja pelastusta (painottaen jälkeä), pk-jäljen ollessa meidän päälajimme. Nuuka treenattiin vähän reilu vuoden ikäisenä JK1-kuntoon noin kahdessa kuukaudessa. Tätä ennen se oli tehnyt muutamia kymmeniä metrejä pitkiä jälkiä pellolla ilman keppejä. Samaten sille treenattiin ykkösluokan tottis kuntoon samaisessa ajassa – tätä ennen se ei mielellään hypännyt edes tokoestettä. Nykyään sen mielestä esteet ovat ihan huippuhauskoja.

Nuukan kyky toimia, kokeilla ja palautua ovat asioita, jota arvostan koirassa mielettömästi. Se ei epäröi, vaan tekee kuten käsken, ja yrittää yrittämistään jos epäonnistuu. Sille saa latoa päälle älyttömän paljon painetta ennen kuin sitä alkaa hieman ahdistaa, ja sekin ahdistus kaikkoaa kuin tuhka tuuleen heti, kun sitä pääsee palkkaamaan. Sen jälkeen se on kuin ei olisi ikinä paineistunutkaan. Ja jos se sattuukin ahdistumaan/paineistumaan, se ei menetä toimintakykyään.

Nuuka on korkean vireen koira, jolla voisi olla parempi off-nappi. Se leikkii sisällä itsekseen, kissan, Morin tai Hypnon kanssa useinkin, mutta pääosin se vain nukkuu jossain lähettyvillä. Se siirtyy mielellään talossa sisällä perässäni, ja haluaa olla siellä missä ihmiset ovat. Se ei kuitenkaan tunge leluja käsiin tai vaadi tekemistä, mutta osallistuu kyllä jokaiseen mahdolliseen toimintaan noin kahden sentin päästä. Poistuu kyllä kauemmas makoilemaan, jos niin käsken. Sen kanssa on saanut nuorempana hieman harjoitella rauhoittumista, mutta ei valtavissa määrin. Rauhoittuminen ei siis ole ehkä täysin luontaista, mutta ei kaivamisenkaan takana.

Nuuka tekee aina kaiken mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman voimakkaasti. Sen toko ja tottis on vaikuttavaa, kun se uhkuu intoa ja voimaa, ja tekee mm käännökset ja siirtymiset salaman nopeasti. Tämä on asettanut omat haasteensa rauhallisempiin liikkeisiin, kuten kaukokäskyihin. Virettä siltä ei ole koskaan tarvinut nostattaa, ainoastaan laskea. Edes pitkän sarjan teko ilman palkkaa ei laske virettä.

Nuuka syö hyvin nameja, se leikkii mielellään niin noutamista kuin vetoakin, mutta se palkkautuu äärimmäisen hyvin pelkästään kehuilla ja silityksillä. Palkkaan sitä useinkin vain sosiaalisesti, ja se on siitä yhtä mielissään kuin vaikkapa herkusta. Leluun se puree hyvin kiinni, mutta korjailee paljon otetta, ja ottaa mielellään ohuet asiat, kuten kädensijat suuhunsa patukan keskiosan sijaan. Sillä on myös erittäin hyvä taistelutahto, ja se repii kaikki neljä raajaa apunaan. Myös lelun noutaminen on sen mielestä hirvittävän kivaa. Se on siis erittäin helppo palkattava.

Nuuka on hyvin sosiaalinen ja avoin koira. Se rakastaa ihmisiä, ja kiipeilee syliin nuollen naaman. Se katselee maailmaa sydämet silmissä, eikä luultavasti koskaan pystyisi uskomaan, että joku tahtoisi sille pahaa. Jos Nuukalta kysyttäisiin, sen elämäntehtävä olisi mitä luultavammin rakastaa kaikkia ja kaikkea, sekä tehdä töitä. Näin ollen se on ollut helppo treenata hakuun, ja toisaalta sen kanssa on saanut treenata oman aikansa ihmisten huomiottajättämistä. Toiset koirat se ottaa vastaan mielistelevästi; toiset ovat sen mielestä kivoja ja niiden kanssa voi juosta aivottomasti menemään, toiset ovat epäilyttäviä ja niihin pidetään vähän etäisyyttä. Koskaan se ei kuitenkaan ole näyttänyt aggressiota, vaan siirtyy itse kauemmas.

Suurin synti tässä koirassa lienee sen äänenkäyttö. Kumpikin vanhempi on hiljaisia työskentelijöitä, mitä nyt Possu tykkää jodlata, joskaan ei töissä ollessa. Nuuka sen sijaan saattaa älähdellä patoamisessaan. Tämä näkyy eniten liikkeelle lähdössä, jossa se voi kiekaista kertaalleen. Nuorempana tämä oli asia, johon sai oikein urakalla puuttua, ja se jäikin pitkäksi aikaa kokonaan pois. Kuitenkin aina välistä ulvahtelu nostaa hieman päätään, jolloin koiraa pitää muistuttaa ettei kyseinen toiminta ole sallittua. Yleensä joikuminen liittyykin erittäin korkeaan vireeseen ja palkattomuuteen, eli Nuuka luultavasti alkaa yliyrittää ja padota itseään, onnistumatta viimeisessä ihan täysin kokonaan. Hermoista tässä tapauksessa ei voi olla kyse, koska Nuuka on yleisesti ottaen erittäin täysipäinen ja hyvähermoinen koira.

Nuuka on ollut aika hitaasti kehittyvä. Pentuna se ei oikein oppinut asioita, vaan vaikutti lähes tyhmältä. Kun teini-ikä alkoi kolkutella ovelle, sen oppimisnopeus pisti turbovaihteen päälle, ja nyt se vaikuttaa ihan tavanomaiselta bordercollielta. Mikään lapsitähti se ei siis ole, eikä tästä syystä voi odottaa sen pennuista samaa. Jos uudella kodilla on kiire päästä kisaamaan koiralla heti kun ikä tulee täyteen, suosittelen jotain toista pentuetta.

Nuuka kyttää vain ja ainostaan Hypnoa, sekä sillä olevia leluja. Sen maailma tuntuu katoavan aina toisinaan, kun Hypnon kierrokset nousee. En ole tähän suuremmin vaivautunut puuttumaan, koska se on kaikesta huolimatta aina hallittavissa, ja treenitilanteissa keskittyminen on minussa. Toisaalta jos treeneissä se ei ole käskyn alla tai tekemässä, se katselee muita koiria intensiivisesti. Tähän voi olla osasyy se, että olemme treenanneet erittäin vähän muiden koirien läsnäollessa, mutta suurin syy lienee kuitenkin se, että ”mutku mamma muut tekee miksen minä!”.

Suvusta ja sairauksista

Nuuka on linjaukseltaan valtaosaksi työlinjainen. äitinsä on puhdas ISDS-linjan koira, taustalla pelkästään Iso-Britanniasta kotoisin olevia koiria, kun taas isänsä taustalla on mielenkiintoinen sekoitus eurooppalaisia työlinjoja; brittiläisten lisäksi myös tanskalaisia, norjalaisia sekä alankomaalaisia. Tigerin takaa tulee myös yksi näyttelylinjainen koira seitsemännessä polvessa. Tämä koira tulee siis sijoittumaan Nuukan pentueen yhdeksänteen polveen, joten puhun huolettomasti pentueen olevan työlinjainen.

Äitinsä puolelta ei löydy hirveästi nimekkäitä, titteleillä varustettuja koiria. Hyviä periyttäjiä kuitenkin on, kuten Int & Welsh Br Ch Moss (ISDS 188389), Sadghyl Pip Me to Comebye, Canen Spangle, Canen Baz sekä Deveron Wisp. Näistä linjoista on tullut paljon pidettyä harrastus- ja työkoiria. Possun isällä on hyväksytty Norjan paimennustesti, verrannollinen meidän PPR:ään tai Ruotsin Gk Vallh PR:ään.

Titteleiden perässä olevat voivat luoda katseensa Nuukan isän Tigerin sukutauluun, jossa jo lähisuvussa on mielettömästi menestyneitä koiria; Nuukan isänisä NO & SE & POHJ & KANS TVA, Norjan Tokomestari ’09 Pluto (N09848/04) on Norjan tokomaajoukkueessa useita vuosia edustanut hieno uros. Pluton emonemonisä on Wel Nat Ch ’85 ja Wel Dr Ch ’87 Ben (ISDS 129820).

Nuukan isänemo Team Stenmann Amazing Mayzee Lou taas on ISDS rekisteröity meriitin kautta, ja sillä on tanskalaiset paimentittelit HYRDPR1 ja HYRDPR2. Mayzee toimii pääosin paimenkoirana pikkutilalla. Mayzeen isä on pidetty Bob (ISDS 269836), ja tämän isä jo legendan maineeseen noussut useana vuonna Alankomaiden kansalliseksi mestariksi paimennuksessa (NL Nat Ch) sijoittunut, ja vuoden 2005 Continental mestariksi tituleerautunut Glen (ISDS 244489). Bobin emonisä taas on Wel Nat Ch ’98 Lad (ISDS 214439).

Ja vielä jos palataan hieman lähemmäs sukutaulua, niin Possun puoli- että täyssisaruksista löytyy niin toko-, rallytoko- kuin agilityvalioita. Sisaruksilta löytyy myös mm rallytoko-, koiratanssi- kuin paimennustitteleitä. Yksi sisarus kisaa myös palveluskoirajäljellä. Tigerin puoli- ja täyssisaruksissa on niinikään toko- ja agilityvalioita, aivan maailmanluokan kärjestä.

Itse Tiger ja Possu ovat kumpikin tittelöityneitä, täyspäisiä, vakaita ja varmoja harrastuskoiria. Tiger on FI & SE & DK & DK Elit & POHJ TVA, sekä Tanskan tokomestari ’12. Tiger kisaa yhä tokossa, joskaan ei samanlaisella intensiviteetillä kuin nuorempana, mutta se on yhä vakiojäsen Tanskan tokomaajoukkueessa. Possu taas ei valioarvoja ole kahminut, mutta se on osoittanut kyntensä useammassa eri lajissa: BH TK1 TK2 TK3 HK1 VK2 JK3. Possu on hyvä ihan mitä tahansa se sattuukin tekemään. Se on myös käynyt nappaamassa pari hyväksyttyä tulosta rallytokosta.

Suvussa on jonkin verran havaittu epilepsiaa. Hieman kauempana suvussa esiintyvät epileptikkokoirat on esitelty edellisen pentueen sivuilla , joten keskityn tässä kertomaan lähempänä suvussa esiintyvät tapaukset.

Kun ensimmäinen Dwylch-pentue oli vuoden, sain kuulla, että Possun 3/4 veli My Trusted Friend Dear Roy (Canen Kane x Astra Rikky, joka on siskopuoli Possun emo Lizille) on jättänyt kaksi epileptikkopentua. Toinen on Luna Tale Nice Jari, emonsa Luna Tale Inspire Pip, jonka isänemo Laetare Bowler Jack. Toinen sairastunut pentu on Sparkling Jillz from Let’s Border, emonsa Butterfly Phoebe from Let’s Border.

Yhtä kaikki, epilepsiariski on. Kuten on jokaisessa muussakin pentueessa. Eri asia on, puhutaanko siitä riskistä vaiko ei, koska epilepsia on kuitenkin syvällä rodussamme ja sitä esiintyy jokaikisessä linjassa – toisessa enemmän, toisessa vähemmän. Olen ottanut tämän riskin huomioon urosvalintaa tehdessäni, joten toivon sydämestäni, että epigeenit eivät tulevaan pentueeseen eksy.

Myös OCD:ta on jonkin verran havaittu. Tapauksista enemmän edellisen pentueen sivuilla. Uusia OCD-tapauksia ei lähisuvussa, onnekseen!, ole ilmennyt.

Sekä Possun että Tigerin isät ovat kumpikin jättäneet hieman huonompaa lonkkaa. Edellisestä pentueesta viidellä oli A-lonkat ja yhdellä C-lonkat. Suurta riskiä lonkkavikaan en siis näe, mutta tämäkin on otettu huomioon tämän pentueen kohdalla. Tällä hetkellä yhdistelmän suurin tunnistettu terveysriski on epilepsia, viitaten edellä oleviin tapauksiin.

Sisaruksista

Nuukan sisaruksista olen tavannut säännöllisen epäsäännöllisesti kahta; Roihua ja Spockia. Käytännön syistä toiset ovat jääneet tapailujen ulkopuolille, mutta pentueen kesken pidetään kuitenkin yhteyttä.

Olen erittäin tyytyväinen edelliseen pentueeseen, kaikkien pentujen olevan suurimmaksi osaksi sitä mitä yhdistelmällä hain. Keskustelun perusteella yhdysvaltalainen Buckle ja norjalainen Tigern ovat ehkä hieman pehmeämpi kuin muut sisaruksensa, ollen varmaankin aika tavalla keskivertokovuisia bordercollie-asteikolla. Muutoin kaikki ovat rohkeita, avoimia ja uteliaita koiria, jotka rakastavat työntekoa ja ihmisiä. Ainoastaan Buckle on osoittanut ääniarkuutta, mikä kuulemma johtuu perheen toisesta koirasta, joka pelkää voimakkaasti kovia ääniä. Buckle pelkää ukkosta ja ilotulitteita, ja menettää tällöin toimintakykynsä. Se asuu New Yorkin lähiössä, jossa ammutaan raketteja vähän silloin sun tällöin, joten se on saanut mallioppimista jo hyvin pienestä pitäen. Joskin omistaja myös sanoi, ettei Bucklella ole ollut ongelmia äänten kanssa kun sen paraskoiraystävä oli vielä elossa. Kun tämä kyseinen koira lopetettiin, loppui samalla Bucklen tuki ja jäljelle jäi vain hermoileva kaveri. Itsehän olen mm treenannut pelastushakua ampumaradan vieressä, eikä Nuuka reagoi ampumiseen millään tapaa.

Yhtä kaikki, jokainen omistaja tuntuu olevan hyvin tyytyväinen pentuunsa, ja pari on esittänyt toiveensa ottaa minulta myös seuraava koiransa. Vastaavaan pyrin tämän tulevan pentueenkin kohdalla; että pentue täyttäisi asettamani toivekriteerit, ja että ensisijaisesti koti on tyytyväinen koiraansa.

Zicosta

Kun etsiskelin Nuukalle urosta, hain sitä rauhallisempaa, tasapainoista ja hiljaista koiraa, joka seisoo omilla jaloillaan. Toiveissa oli saada yhtälailla kovahko, työorientoitunut kaveri, joka jaksaa painaa pitkää päivää, mutta joka ei olisi yhtä hektinen kuin Nuuka.

Minulla oli parikin urosta mielessäni, ja päädyin lopulta Zicoon. Tämä koira herätti minussa mielenkiinnon jo parisen vuotta sitten sukutaulullaan – se on tuotu Suomeen niinkin kaukaa kuin Brasiliasta, ja sen sukutaulu on täynnä yhdysvaltalaisia ja eteläamerikkalaisia työkoiria. Ensimmäinen koira Zicon sukutaulussa, joka löytyy myös joidenkin muiden suomalaisten koirien takaa, on neljännessä polvessa oleva Moment du Chene de Montels, agilityn maailmanmestaruuden toisen sijan napannut uros.

Myös sen terveystulokset miellyttivät: lonkat ovat A/A ja kyynärät 0/0. Olkapäitä ja selkää siltä ei ole kuvattu, mutta se ei ole koskaan niitä mitenkään oireillut. Sen sijaan se on hyvin elastinen koira, jota ei ole edes suuremmin tarvinut hieroa, eikä sille ole sattunut luustotapaturmia. Muutama hammas siltä on mennyt, kun oppi kantelemaan kiviä.

Zico on luonteensa puolesta aika lähelle sitä mitä etsin. Se on kovuutensa puolesta melkolailla keskivertobordercollie, eikä se paineistu vaikka ääni nousisikin. Se ei menetä toimintakykyään helposti, eikä ahdistu vähästä. Sen toistonkestävyys on erinomainen, ja se jaksaa tehdä yhä uudelleen ja uudelleen vaaditun asian ilman, että paineistuu. Se ei myöskään ota häiriötä ulkopuolisista ihmisistä tai koirista, vaan keskittyy täysin omaan tekemiseensä. Sillä on erinomainen saalisvietti ja taistelutahto, ja se valitsee palkaksi mieluiten leikin. Palkkautuu kuitenkin myös hyvin sosiaalisesti, ja nameja ottaa rauhallisemmassa mielentilassa ollessaan. Rakastaa ihmisiä, mutta on kohtelias näitä kohtaan eikä esim ui kaiken aikaa liiveihin kuten Nuuka tekee.

Zico harrastaa pääasiassa agilitya, jossa se on kisannut kolmosluokassa. Tällä hetkellä kisoissa ei käydä, mutta säännölliset treenit pyörivät viikoittain. Nuorempana se kävi lammaspaimenessa, jossa se oli hyvin luontainen ja voimakas. Nykyään paimennus on jäänyt ajanpuutteen vuoksi.

Vaikka agilityradalla mennään kovaa, Zico ei huuda kun se tekee, eikä sillä mene koskaan kuppi nurin. Se seuraa ohjeita, mutta kykenee tekemään myös itsenäisiä ratkaisuja. Se kääntyy hyvin nopeasti ja tiukasti, kiertyen siivekkeen ympärille. Lampailla huomattavasti itsenäisempi.

Zico on muutoin äänivarma, mutta se reagoi ukkoseen ja ilotulituksiin. Tämä lienee opittua käytöstä, koska Uruguayssa ukkoset ovat astetta kovemmat kuin meillä Suomessa, ja perheen vanhempi koira stressasi niitä. Opittua käytöstä vahvistaa myös se, että kummatkin vanhemmat ovat äänivarmoja, eikä Zico reagoi laukauksiin. Olin tästä äänijutusta huolissani, mutta Zicon tavatessani omistaja muistikin sen olleen katsomassa ampumahiihtokisoja lähellä ampumapaikkaa, eikä se reagoinut ääniin mitenkään.

Ehdottomasti huonoin puoli Zicossa sijaitsee rauhoittumiskyvyssä. Kisoissa ollessaan se ei pysty rauhoittumaan kunnolla, vaikka päivä olisikin pitkä. Se kyllä makaa maassa ja pysyy siellä, mutta se ei pysty muun muassa käymään nukkumaan. Sillä jää myös jossain määrin lelun tuijottelu päälle. Kotioloissa se ei kuitenkaan ole hyrrä, vaan on jossain poissa tieltä ja nukkuu.

Hitunen dominanssia siitä myös löytyy, sillä autoa se puolustaa vierailta. Kotona ollessaan isäntäväen ollessa paikalla vieraat ovat ihania, mutta jos omat väki ei ole kotona, ei kenelläkään muulla ole myöskään asiaa sisälle.

Suvusta ja sairauksista

Zico on sukunsa puolesta mielenkiintoinen uros; sen isä Guapo Torena on yhdysvaltalais-brasilialais-urugualainen, ja emonsa W’Sol dos Pardais ranskalais-alankomaalais-brasilialainen. Emon takaa kuudennessa polvessa tulee kuitenkin tunnettuja sukuja kuten Viber, Batavia's, Detania, Altricia ja Clan-Abby. Hitunen näyttelylinjaa löytyy siis taustalta.

Varsinkin Guapon sukutaulu on vakuuttavaa luettavaa; uros on Brasilian nautamestari sekä varalammasmestari (kuulostaapa tyhmältä! nat sheep vice-ch). Se on myös aluemestari niin naudoilla kuin lampailla, naudoilla itse asiassa kahtena peräkkäisenä vuotena. Se on myös edustanut Brasiliaa ISDS maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2011. Urosta on kuvailtu voimakkaaksi, luontaiseksi paimenkoiraksi, jossa on kaikki vaadittavat palikat työskentelyyn. Sen lisäksi että se oli erinomainen paimenkoira, se oli myös luonteeltaan ystävällinen, iloinen ja luotettava. Valitettavasti Guapo on menehtynyt työtapaturmassa.

Isänsä Atila 151 Encruzilhada do Sul on yhtä lailla Brasilian nauta champion sekä lammas vice-champion. Se on myös ensimmäinen brasilialainen koira, joka on edustanut maataan ISDS maailmanmestaruuskisoissa. Viidennestä polvesta löytyy uros Nick (ABC 1778), joka oli Yhdysvaltojen kansallinen mestari vuosina 1989, 1990 ja 1993.

Guapon emon Tigra Torenan takaa puolestaan löytyy uros Flecha I do Pires Saldanha, joka oli Brasilian kansallinen että ranch lammasmestari. Tigraa itsessään on luonnehdittu hyvin samoilla sanoilla kuin Guapoa; voimakas, luontainen paimenkoira, jolla on rohkeutta ja sisua työskennellä vaativissakin olosuhteissa.

Zicon emon W’Sol dos Pardaisn puoli on ehkä enemmän harrastuspainotteista linjaa, ja sieltä löytyy muutama agilityvalio. Sol itse on kisannut paimennuksessa open-tasolla niin lampailla kuin naudoillakin. Sillä on miellyttävä luonne ja erinomainen paimenvietti, ja se on toiminut kotitilallaan ensisijaisena työkoirana.

Solin isä on Fera dos Pardais, joka on Brasilian ja Paulistanin agilityvalio. Alankomaista tuotu emonsa Amazing Dina Brown V D Wilbam on puolestaan Karibian ja Yhdysvaltojen agilityvalio. Fera dos Pardaisin isänisä on jo edellä mainittu Moment du Chene de Montels.

Vaikka Zicon suku on mielenkiintoinen ja tittelöitynyt, on valitettava totuus, ettei suvun terveystilanteesta tiedetä käytännössä mitään. Lonkkia on kuvattu vain muutamalta lähisuvun koiralta, muista terveystarkastuksista puhumattakaan. En ole tietoinen yhdestäkään epilepsia- tai OCD-tapauksesta, mutta tämä ei tarkoita etteikö niitä olisi. Zicon käyttäminen on vähän kuin ostaisi sikaa säkissä, mutta toivotaan, että se sika on mahdollisimman terve.