Blessed Borders Waterfall (FCI) : Blessed Mor (ISDS)

Luonteesta

Mor oli vähän heräteostos. Toki, pidän kaiken aikaa silmät auki mielenkiintoisten yhdistelmien ja urosten varalta, mutta Morin pentue oli lähes syntymässä, kun sen bongasin ja pistin viestiä kasvattajalle.

Mor oli tarkoitus laittaa sijoitukseen. Minulla oli reilu puolitoista vuotias kisakoira jo kasvamassa, en tarvitse toista mihinkään vielä pitkään aikaan. Mutta koska tykkään ihan hurjasti vanhemmasta nartustani, ja kasvattajan kertoman perusteella odotin Morin olevan samanlainen, en ihan liian vakavissani sijoituskotia sille etsinyt. Joten se sitten vähän niinku jäi. Hupsista.

Pentuna Mor oli tulisieluinen, järkähtämätön, yhteistyökykyinen ja -haluinen, fiksu ja reipas pentu. Se oli ihan mielettömän kiva, ja olin niin iloinen kun minulla oli pitkästä aikaa koira, joka osasi käyttää aivoja (kaksi aiempaa ovat olleet varsin idiootteja junnuina). Morin kanssa tehtiin paljon toko- ja jälkipohjia, sen oli tarkoitus jatkaa vanhemman nartun jalanjälkiä näiden kahden lajin osalta.

Sitten siitä tuli teini. Ja siitä tuli ihan kamala.

Minun reipas, iloinen ja itsevarma pentu muuttui ahdistuneeksi, pehmeäksi ja yhteistyökyvyttömäksi teiniksi. Se paineistui välittömästi, jos edes melkein aisti etten ole parhaassa mahdollisessa mielentilassa, ja kieltäytyi tekemästä töitä. Jäljellä se löi ihan täysin hanskat tiskiin, tokossa sitä ahdisti noin kaikki.

Nostin kädet pystyyn ja totesin, että huono koira, pilalla on, olkoot sitten seurakoira saatana. Mietin jopa vakavissani sen antamista pois, ehkä agilityyn, ehkä kotikoiraksi. Oikeisiin töihin siitä ei ole, sen pää ei kestä, eikä se nauti yhdessä tekemisestä.

Mutta koska kaikesta huolimatta Mor oli äärimmäisen mukava, helppo, iloinen, ystävällinen, ja kaikin puolin todella kiva koira, en etsinyt myöskään uutta kotia sille liian vakavissani. Se oli minun demokoira ollessani koirakoululla töissä. Se avusti mm remmirähjien kanssa, koska sitä ei liikauttanut karvan vertaa, vaikka parin metrin päässä joku louskutti kuola roiskuen. Se vain piti huomionsa minussa, se luotti täysin siihen, että pidän sen turvassa.

Kun Mor oli vähän päälle kaksi ja puoli vuotta, me muutimme Seinäjoelle ja aloitettiin aktiivitreenaaminen yli vuoden tauon jälkeen. Kouvolassa olimme tehneet pelastusta, ja huomasin Morin pitävän pelastushausta hurjasti, joten se oli luonnollisesti jatkossa meidän ohjelmistossa. Otin sitä myös mukaan tokoon, josko saisin sille kuitenkin sen alo1-tuloksen.

Nyt kun muutosta on kulunut reilu puoli vuotta (kevät 2021), Mor on HUIKEA! Se on kasvanut aivan mielettömästi vuoden mittaan. Poissa on ahdistunut, yhteistyökyvytön teini, ja sen sijaan minulla on käsissä taas tulisieluinen räyhäroope, joka huutaa minulle, jos yritän korjata sitä ja se tekee omasta mielestään oikein. Se paineistuu yhä, jos opetellaan jotain uutta ja se ei ole varma mitä haluan siltä, mutta se ei enää kieltäydy tekemästä, ja palautuu paineesta todella nopeasti jahka sen pääsee palkkaamaan.

Sen mielestä toko on taas kivaa, jälkeä se ajaa nelivedolla rapa roiskuen. Haku on yhä lempihommaa; se on itsenäinen puurtaja, joka jaksaa painaa pitkään, eikä kysele ohjeita turhanpäiden. Se on tehnyt hakua niin metsässä kuin rakennuksilla, pimeässä ja valossa. Mikään alusta ei epäilytä sitä, mikään ääni ei liikuta sitä, ja se on äärimmäisen varma ja ketterä liikkuja. Kotona se on rento, pääosin nukkuu, tai leikkii itsekseen. Se on superahne ja valitsee mieluummin hyvän ruoan palkaksi kuin lelun, mutta nauttii kuitenkin suunnattomasti vetoleikeistä, ja repii lelua koko kroppaa käyttäen, eikä korjaile puruotetta.

Ferrari se ei kuitenkaan ole, vaan tekee rauhallisemmalla tahdilla kaiken. Toisinaan sillä on myös huonoja päiviä, ja silloin sen asenne tokossa hieman heittelee. Samalla se kuitenkin mölisee häkissä, jos teen toisen koirani kanssa töitä eikä se pääse hommiin nyyh angst.

Mor kulkee erittäin hyvin autossa, eikä se stressaa uusissa paikoissa. Se on aina utelias ja kiinnostunut kaikesta, mutta sillä ei heitä kippo nurin. Sen voi ottaa kaikkialle mukaan, eikä se järjestä kohtausta tai showta. Ihmisiä se rakastaa, mutta on huomattavasti kohteliaampi kuin muut koirani. Se myös tulee toimeen ihan kaikkien koirien kanssa, jotka sen eteen tähän mennessä on viskattu.

Mor on äärimmäisen vaivaton, itsenäinen ja helppo tapaus, mutta se ei ihan jokaisen käteen välttämättä sovi. Se vaatii kuitenkin tietynlaista auktoriteettiä, muttei runsaissa määrin. Se on myös ns yhden ihmisen koira. Siinä missä voin laittaa vanhemmat koirani hoitoon ja ne on yolo, ihan sama tuletko koskaan takaisin, Mor ravaa rinkiä ja piippaa ovien ja ikkunoiden takana, koska tulen sitä hakemaan. Tosin mitä useammin se on hoidossa, sen helpompaa sen on myös olla siellä ilman minua.

Vaikean nuoruuden jälkeen siitä on siis kasvanut hieno harrastuskoira, jonka vakautta ja varmuutta toivoisin rodussa esiintyvän enemmän.