Pääosin työlinjaisten bordercollieiden kasvatusta, tavoitteena täysipäinen ja terve harrastus-, kisa- ja työkoira.
Performance Border Collie (FCI) breeding, aiming for a good-natured and healthy performance, competition, and working dog.
Esittely : presentation
Koirahistoria
Taisin jo päiväkoti-iässä haaveilevani alkavani isona koirankouluttajaksi, ja lapsuudessa lempikirjojani olivat koirarotukirjat. Imin valtavat määrät kirjallista tietoa roduista, rotujen alkuperistä, koirien käyttötarkoituksista, kaikesta mahdollisesta.
En kuitenkaan saanut ensimmäistä koiraani kuin vasta 13-vuotiaana, vuonna 2002. Sera oli 50% suomenajokoira, 37.5% saksanseisoja ja 12.5% karhukoira. Sera oli ihan kaamea ensimmäinen koira teinille, jonka tulevaisuudensuunnitelmissa oli olla koirankouluttaja. Seraa ei kiinnostanut, se ei keskittynyt, se oli arka, ja jääräpäinen.
Luonnollisesti pääosa ongelmista johtui siitä, etten vain osannut kouluttaa koiraa. Koulutustyylini oli suora kopio kirjoista, joissa kehotettiin opettamaan koira istumaan painamalla takapuolen päältä. Voimakas riistavietti johti siihen, ettei Seraa voinut pitää irti.
Olin pitkän aikaa varma, että hankin bernin. Sitten aloin miettiä ns Oikeita Koiria. Sakemanneja, rotikoita, dobermanneja jne.
Ja sitten tapasin Täplän.
Täplä oli ystäväni bordercollienarttu, ja se koira teki minuun mielettömän vaikutuksen. Siinä koirassa oli kaikki ne palikat, joita toivoin seuraavalta koiraltani; yhteistyökyky, halu ja into tehdä, ja sitä pystyi pitämään irti. Minulla ei ollut valtavia kriteereitä koiralle vielä tuolloin. Olin yhä varsin ulalla kaikesta. Elettiin vuotta 2005, 2006.
Tässä kohtaa aloin oikeasti ottaa selvää koulutustyyleistä, opiskella koirasta eläimenä. Kesti kolmisen vuotta, ennen kuin koin olevani suhteellisen asiallisella tasolla koulutustyylillisesti, ja olin myös Seran pakottamana kehittänyt obsession tokoon. Tällä kertaa halusin koiran, joka oikeasti tottelee, joten tottelevaisuus it is minun tuleva päälajini.
Hypno tuli taloon maaliskuussa 2009, ja lähti tammikuussa 2023. Sen kanssa kokeiltiin ihan kaikkea; tokoa, rallya, agilitya, viestiä, jälkeä, hakua, verijälkeä, vesipelastusta, pelastusta, paimennusta, suojelua. Ensisijaiset lajit olivat toko, viesti, jälki ja pelastus.
Hypno johdatti minut syvälle koiraharrastusmaailmaan, ja kaikki kokeilut sen kanssa muodostivat minulle käsityksen siitä, mistä lajeista itse pidän eniten, ja mitä haluan myös tulevaisuudessa harrastaa. Sen kanssa treenatessa arvostukseni kääntyi vahvasti pk-puolelle ja pelastukseen, ja siellä se yhä on; arvostan näitä kahta lajia eniten kaikista koiraharrastuslajeista.
Hypno on myös opettanut, minkä tyyppisistä koirista pidän, ja mitä erilaiset luonteenpalikat merkitsevät isossa mittakaavassa.
Toin Eosin Norjasta 2011. Se oli jo pikkupentuna outo, ihan kasvattajan omien sanojensa mukaan. Oikeastaan kaikki koiraihmiset sen tavattua totesivat, että se on vähän kummallinen. Sillä ei pakka pysynyt yhtään kasassa, se oli arka, huonohermoinen, ahdistunut, huumorintajuton, huono leikkimään, eikä se viihtynyt edes lenkeillä. Lopulta 2013 annoin sen maatilalle ainoaksi koiraksi, kun se otti yhteen silloisen tyttöystäväni koiran kanssa, eikä se koskaan palautunut siitä. Yritimme noin vuoden päivät saada laumadynamiikkaa toimimaan, mutta Eos kyräili auspaita, ei antanut sen tehdä mitään, ja koirat piti pitää erillään. Auspai oli ensin, joten Eosin täytyi lähteä.
Eos onkin pärjännyt mainiosti yksikseen kotikoirana. Syksyisin metsästysaikaan se toimii riistanjäljestyksessä, ja etsii haavoittuneet kauriit metsästä.
Koska Eos oli Eos, sen kasvattaja antoi minulle uuden pennun korvaukseksi. Possu tuli 2013 ja meni sijoitukseen. Se on minun ensimmäisen pentueeni emo.
Sitten tuli Nuuka, siitä Possun ensimmäisestä pentueesta vuonna 2016. Se oli niin odotettu ja toivottu pentu. Ja jestas mikä koira siitä onkin kasvanut! Se on tällä hetkellä minun ensisijainen kisakoira tokossa. Nuuka on ollut minun ihanne lähes jokaisella mahdollisella mittapuulla, ja toivon, että saisin aikaiseksi enemmän tämän tyyppisiä koiria kasvatuksessani.
Projekti Tikli olikin omanlaisensa, mutta lopulta sille löytyi pätevä sijoituskoti, ja 2017 kävin hakemassa Tiklin Sveitsistä. Halusin sen, koska halusin pohjata kasvatustyöni Tiklin emon sukuun (Tiklin emo ja Possu ovat täyssisaruksia), ja koska olin aina halunnut ranskalaisia linjoja kasvatustyöhöni.
Tikli on hyvin saman tyyppinen kuin Nuuka, mutta selkeitä eroja kuitenkin löytyy.
Talvella 2017-2018 päätin tuoda Morin Suomeen. Morin emon puolen suku kiehtoi – se on tuotu Yhdysvalloista. Myöskään isän puolen suku ei ole ihan järjetöntä massaa. Morin piti mennä sijoitukseen, koska Nuuka oli vasta puolisentoista, mutta se vähän niinku jäi…
Koska omat pentuesuunnitelmani menivät reisille ihan urakalla vuosina 2021-2022, jäin ilman toivomaani uutta omakasvattipentua. Riitteen pentueeseen törmäsin vahingossa, ja pakkohan sieltä oli saada lähes puhdas ranskalinjainen koira itselleni jatkamaan kasvatusta.
Kasvatuksesta
Olisikohan Hypno ollut vuoden, kun aloin miettiä seuraavaa koiraa kasvatuskiikarit päässä. Etsiskelin kauan, kyselin paljon ja opin vielä enemmän. En vielä tähän päivään mennessä tiedä, mikä voima minut on vetänyt kasvatuspuolelle, mutta sinne tosiaan ajauduin ihan suinpäin melkein välittömästi.
Kasvatuksessa minua yhtä aikaa kiehtoo että pelottaa genetiikka. Se on kuin lottoa, mutta elävillä olennoilla. Joskus lottorivi osuu varsin kivasti, toisinaan taas ei. Ehkä lottoa parempi vertaus olisi jokin korttipeli, pokeri ehkäpä. Koska lottoon ei vaadita taitoa, korttipeleihin vaaditaan, tuurin lisäksi. Yhtä kaikki.
Minua kiehtovat koirien suvut, ja niissä esiintyvät sairaudet. Tongin sukutauluja varsin pitkälle yhdistelmiä suunnitellessani, ja arvioin tulevia riskejä. Tätä tutkimista tehdessäni olen oppinut surullisen hyvin sen, ettei terveitä sukuja ole, ja aina täytyy tehdä kompromisseja. Olen surkea tekemään kompromisseja.
Kasvattaminen on äärimmäisen hankalaa. Se koostuu hyvin monesta liikkuvasta osasta, jonka lisäksi sopassa on mukana voimakkaita tunteita. Niin kasvattajan, kuin koiran omistajan. Tästä syystä painotan todella paljon yhteistä säveltä pentukyselijöideni kanssa – haluan, että liikumme samalla aaltopituudella. Kommunikointi tulevaisuudessa on helpompaa, jos kumpainenkin puhuu samasta asiasta samalla nimikkeellä. Väärinkäsityksiä kun tulee hyvin helposti, ja niiden korjaaminen on oma taiteenlajinsa.
Harrastamisesta
En ole mitenkään kunnianhimoinen. Minua ei kiinnosta arvokisatasolla kisaaminen. Tiedostan, ettei minun koulutustaitoni yllä kirkkaaseen, tai edes himmeään kärkeen, eikä se minua myöskään haittaa. Haluaisin vain saada koiristani valioita niiden päälajeissa.
Toko on minun ns sydänlaji. Se tulee luultavasti aina olemaan minun päälaji koirasta riippumatta. Pidän kovasti myös pelastuksesta, mutta valitettavasti pelastuspiirit ovat lähes joka paikkakunnalla hyvin nihkeitä, ja sisäänpääsy on hankalaa. Näin ollen pelastusharrastuneisuuteni on aina ollut kausittaista, asuinpaikkakunnasta hyvin vahvasti riippuen. Valitettavasti en myöskään kykenisi oikeisiin hälytyksiin; olen toisesta silmästä sokea, joten liikkumiseni maastossa on epävarmaa.
Vaikka pidän pelastuksesta, en pidä hausta. Pk-haku ei kuulu harrastusrepertuaariini, mutta pk-jälki kyllä. Lajia on helppo treenata yksikseen, joten se on ensisijainen pk-lajini. Jos vain saisin vakituisen parin, tekisin koirillani viestiä. Se on lempi pk-lajini, ja onkin harmi, miten vähän ihmiset sitä harrastavat.
Minusta
Kasvattajana olen intohimoinen ja rehellinen. Jokainen pentue on minulle merkityksellinen ja tärkeä, ja ne suunnitellaan siten, että niistä saisi jatkojalostusmateriaalia tahtoessaan. Jokainen pentue on myös sellainen, josta ottaisin itselleni pennun. Ja jokaiseen pentuun haluan pitää yhteyden läpi sen elämän.
Pyrin äärimmäiseen avoimuuteen. Julkaisen kaiken huonon minkä löydän pentueita suunnitellessani. Näin ollen moni pentueeni näyttää varsin riskialttiilta yhdistelmiltä valtaosaan verrattuna, koska suurin osa ei koirista laajoja tietoja julkaise. Iso osa kasvattajista esittelee koiran terveystulokset ja pikkupätkän luonteesta ja käyttöominaisuuksista siten, että pelkästään positiiviset asiat mainitaan. Yksityisissä keskusteluissa voidaan sitten kertoa niistä huonoista asioista.
Minä en halunnut toimia näin. Saisin luultavasti paljon enemmän yhteydenottoja jos toimisin sillä tapaa, mutta minusta on paljon helpompaa, kun jokainen voi lukea kaiken mahdollisen suunnitelmista, ja päättää sen jälkeen, onko riskit omasta mielestä kohtuulliset. Se helpottaa niin kyselijöitä, kuin minua.
Olen autistinen; minulla on asperger ja pakko-oireinen/vaativa persoonallisuushäiriö. Ne vaikuttavat kasvattamiseeni, ideologiaani ja vaatimuksiini niin omien koirieni, pentueideni, kun kasvatinomistajien suhteen. Voin olla erinäisissä asioissa todella jyrkkä ja periksiantamaton, toisinaan jopa ilkeä. Keskustelutyylini on usein monotoninen ja faktuaalinen, ja sanon vääriä asioita väärissä tilanteissa. Jään monesti jumiin johonkin yksittäiseen seikkaan, ja väännän sitä naurettavuuksiin asti. Pääosin siksi, koska haluan ajaa pointtini kotiin, mutta en osaa muotoilla sitä ymmärrettävästi.
Mikään näistä ei kuitenkaan ole tarkoitukseni. Olen vain sosiaalisesti kömpelö. Toivoisin siis, että minun kanssa kommunikoidessa löytyisi pitkäjänteisyyttä ja uskallusta kysyä, mitä tarkoitan asialla x, jos se jää yhtään epäselväksi. Selitän mielelläni asioista auki. Olen tekstimuodossa loogisempi ja pystyn esittämään asiat järkevämmin kuin puhuessa, joten suosin kirjoitettua tekstiä.
Olen ollut Suomen bordercollieiden ja australiankelpieiden sekä Kennelliiton jäsen vuodesta 2009. Olen ylläpitänyt maailmanlaajuista (myöhemmin muuttui Euroopan laajuiseksi) OCD-tietokantaa vuosina 2013 – 2018. Olen toiminut SBCAK ry:n nettiylläpidossa vuodesta 2019 lähtien, ja olen ollut yhdistyksen jalostustoimikunnassa 2020 – 2022.
Jäsenyyteni
Olen jäsenenä seuraavissa koiriin liittyvissä yhdistyksissä/kerhoissa/tms.
Dog history
I think I already dreamed of becoming a dog trainer when I was in kindergarten, and as a child, my favorite books were dog breed books. I absorbed huge amounts of written information about breeds, breed origins, uses of dogs, everything possible.
However, I did not get my first dog until I was 13 years old, in 2002. Sera was a 50% Finnish Hound, 37.5% a German Pointer, and 12.5% a Karelian Bear Dog. She was a horrible first dog for a teenager whose future plan was to be a dog trainer; Sera wasn’t interested in training, she wasn’t focused, she was timid and stubborn.
Naturally, most of the problems were due to my inability to train a dog. My training style was a straight copy of books that instructed teaching a dog to sit by pressing on the butt. A strong game/prey drive led to the fact that Sera could not be kept off-leash.
I was sure for a long time that I would get a Bernese. Then I started thinking about the so-called ”Real Dogs”. GSDs, Rotties, Dobermans, etc.
And then I met Täplä.
Täplä was my friend’s Border Collie bitch, and that dog made an insane impression on me. She had all the blocks I hoped for from my next dog; the ability to cooperate, the will and the passion to work, and she was all the time unleashed. I didn’t have huge criteria for a dog yet at the time, I was still quite a greenhorn with dog stuff. We lived in 2005, 2006.
At this point I really started to find out about training styles, to study the dog as an animal. It took me three years before I felt that I was at a relatively decent level in terms of training, and I had also developed an obsession with obedience, thanks to Sera. This time I wanted a dog that really obeys, so obedience it is my future main sport.
Hypno came into the house in March 2009, and left in January 2023. I tried basically everything with him; obedience, rally, agility, message, tracking, area-searching, blood tracking, water rescue, SAR, herding, protection. The main sports were obedience, message, tracking, and SAR.
Hypno led me deep into the world of dog sports, and all the experiments with him gave me an idea of which sports I liked the most and what I wanted to do in the future as well. While training with him, I started to value working dog trials and SAR the most, and there we still are: I appreciate these two the most of all dod sports.
Hypno has also taught me what types of dogs I like and what different character blocks mean on a large scale.
I brought Eos from Norway in 2011.
Sge was already strange as a little puppy, according to the breeder’s own words. Actually, all the dog people after meeting her said she was a bit strange. She wasn’t able to control herself, she was timid, nervous, anxious, with no sense of humor, she didn’t like playing, or even walkies. Eventually in 2013, I gave her to the farm as the only dog when she got in a fight with my then-girlfriend’s dog, and she never recovered from it. We tried for about a year to get the pack dynamics to work, but Eos stalked the Aussie, didn’t let her do anything, and the dogs had to be kept separate. Aussie was first in the house, so Eos had to leave.
Eos has done well alone as a pet dog. During the hunting season, she searches for wounded deer from the forest.
Since Eos was Eos, her breeder gave me a new puppy as compensation. Possu came in 2013 and went to live with my friend as a foster/guardian house dog. She is the dam of my first and fourth litters.
Then came Nuuka, from Possu’s first litter in 2016. She was such an awaited and wanted puppy. And god what dog she has grown into! She is my current main performance dog in obedience. Nuuka has been my ideal in almost every possible aspect, and I hope to get more dogs of this type in my breeding.
The project Tikli was an adventure, but in the end I found a great foster/guardian home for her, and in 2017 I picked Tikli up from Switzerland. I wanted her as I wanted to build my breeding work on Tikli’s mother’s pedigree (Tikli’s dam and Possu are full siblings), and because I had always wanted French lines for my breeding work.
Tikli is very similar to Nuuka, but there are clear differences.
In the winter of 2017-2018, I decided to bring Mor to Finland. Mor’s dam’s pedigree was fascinating – she was imported from the United States. The father’s pedigree is pretty nice too. I was planning to give Mor to a foster/guardian home, but she kind of, stayed with me.
Since my own litter plans totally fucked up between 2021-2022, I was left without a new homebred puppy I was hoping for. I came across Riite’s litter by accident, and of course I had to get an almost pure French-line dog for myself to continue breeding.
About breeding
I guess Hypno had been a year when I started thinking about the next dog with breeding binoculars on. I searched for a long time, asked a lot, and learned even more. To this day, I don’t know what force has drawn me to be a breeder, but I really drifted there almost immediately
I’m the same time fascinated and afraid of genetics. It’s like a lottery, but with living things. Sometimes the lottery line hits quite nicely, sometimes not. Perhaps a better metaphor than the lottery would be some kind of card game, poker perhaps. Since no skill is required in the lottery, like in card games are required, in addition to luck. Nevertheless.
I am fascinated by the pedigrees, and the diseases they contain. I dig pedigrees quite deeply when designing combinations, and pondering future risks. While doing this research, I have learned sadly well that there are no all-healthy pedigrees and you always have to make compromises. I am horrible to compromise.
Breeding is extremely difficult. It consists of a large number of moving parts, in addition of strong emotions. For both the breeder and the dog owner. That’s why I really emphasize a lot of similar thinking with my puppy owners – I want us to be on the same wavelength. Communication in the future will be easier if both speak about the same thing under the same title. Misconceptions happen very easily, and correcting them is their own art form.
about dog sports
I am by no means ambitious. I am not interested in competing at the state level. I understand that my training skills do not reach the bright (or even dim) top, nor does it bother me. I would just like to get my dogs champions in their main sports.
Obedience is my so-called heart-sport. It will probably always be my main sport regardless of the dog. I also really like SAR, but unfortunately SAR is very introverted in almost every locality, and getting in is difficult. Thus, my rescue hobby has always been seasonal, depending very much on where I live. Unfortunately, I would not be able to join in real emergency situations; I am blind in one eye, so my movement in the terrain is uncertain and slow.
While I like SAR, I don’t like area-searching. Working dog trial area-searching is not part of my sports repertoire, but the wdt tracking is. It is easy to train alone, so it is my primary wdt sport. If only I could get a regular pair, I would do message with my dogs. It’s my favorite wdt sport, and it’s a shame how few people do it.
About me
As a breeder, I am passionate and honest. Each litter is relevant and important to me, and they are designed to provide further breeding material if wanted to. Every litter is also one from which I would take a puppy for myself. And I want to stay in contact with each of my puppies throughout their whole life.
I strive for extreme transparency. I post all the bad things I find when designing litters. Thus, many of my litters look quite risky combinations compared to the majority who do not publish extensive data on the dogs. A large proportion of breeders present the dog’s health results and some good bits of their character and working abilities. In private conversations, those bad things can be told.
I didn’t want to do that. I would probably get a lot more inquiries if I worked that way, but I find it much easier when everyone can read everything they can about the plans, and then decide if the risks are reasonable in their mind. It makes it easier for both inquiries and me.
I am autistic; I have an Asperger and obsessive/compulsive personality disorder. Those affect my breeding, ideology and demands on both my own dogs, my litters, and my puppy owners. I can be extremely steep and unyielding, sometimes even malicious. My conversational style is often monotonous and factual, blunt, and I say inappropriate things at inappropriate times. I often get stuck on a single point and twist it to ridicule. Mainly because I want people to understand what I’m after, but I can’t form a way to make myself clear.
However, none of this is my intention. I’m just socially clumsy. So I would like to have the perseverance and the courage to ask what I mean when communicating with me if something is unclear. I will be happy to give explanations. I’m more logical in text format and able to present things more sensibly than when speaking, so I prefer written text.
I have been a member of the Finnish Border Collies and Australian Kelpies (SBCAK) and the Finnish Kennel Club since 2009. I have maintained a worldwide (after that, European) OCD database from 2013 to 2018. I have been a webmaster of SBCAK since 2019, and I have been on the SBCAK breeding committee 2020 – 2022.
Memberships
I’m a member of the following dog-related clubs/organizations/etc
